perjantai 25. huhtikuuta 2014

throwback

Innostuin penkomaan vanhoja (suurin osa vuoden takaisia) kuvia. Aika jännää, miten paljon kuvien kautta muistaakaan erinäisiä juttuja! Aion ihan varmasti nyt kunnostautua ja alkaa taas kulkemaan kameran kanssa, niin törpöltä kuin se tuntuukin. On se sen arvosta :-)











torstai 17. huhtikuuta 2014

17042014






Tämmöinen viikko!

 piirtämistä
 värittämistä
 uusia keikkuvia juomalaseja 
 uusi Johtoi-jatkojohto
pusuja
lomalukemista

Nyt seuraan samalla Kärppä-peliä, ja kyllähän ne vielä tuon Tapparan rökittää! ;-) meinaa taas mennä jännittäväksi tuo peli. Huomenna on sitten lähtö pariksi päiväksi Ylläkselle pääsiäisen viettoon. Syökäähän paljon suklaamunia! 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

ehti tulla kevät

Hups. Kuukauden tauko täältä blogista - ihan noin vaan. Kirjoittamista on kyllä muulla saralla riittänyt ja riittää vielä tästä kuukauden eteenpäin, mutta ehkä tämä paussi oli ainutkertainen. 
Kävin vähän aikaa sitten Party Lite -kutsuilla, ensimmäistä kertaa ikinä :D En aikonut, eikä edes tehnyt mieli, ostaa mitään. Tuossa nuo nyt kuitenkin ikkunalaudalla palavat nuo tipunkeltaiset tuikut from kutsut. Mulle tuli vähän sellainen käsitys, että sieltä on rikos lähteä ostamatta mitään? En jäänyt Party Lite -koukkuun missään määrin  (vaikka tarjottavat kyllä olivat hyviä). 


Tämä alin kuva on ihan kuin jollain maailman ensimmäisellä kamerapuhelimella otettu kuva. Mistä lie perinyt pikselinsä :D Oon tehnyt jo kolme kertaa noita muffinsseja ja nyt viikonlopulle on taas maitosuklaaversioista tilaus ristiäisiin! 

Nyt pitää jatkaa vielä hetken aikaa kouluhommia. Oon aivan uudessa vireessä tuon auringon takia! (näin lukee varmaan joka blogissa, paitsi ehkä niissä, joiden kirjoittajat eivät ole.) Ihan huippu kun vielä yhdeksältä illalla on valoisaa, saa kyllä paljon enemmän aikaan. 

-Eeva

lauantai 8. maaliskuuta 2014

naistenpäivä


Heipsan. 

On niiiiin kevät, jippii. Ulkona tarkeni jo aivan hyvin nahkatakilla! Vähän ristiriitaisin fiiliksin oon tähän asti suhtautunut noihin lämpöasteisiin, mutta kun aamulla kuunteli linnun laulua ja meni kevätvaatteilla tuonne auringonpaisteeseen - arskat piti totta kai palata hakemaan sisältä - niin eihän tosta nyt voi kun tykätä. Hyppäsin muuten muodin aallonharjallekin laittamalla juoksukengät jalkaan ;-) 





Muffinit sisältää Pätkistä ja maitosuklaata. Ohje löytyy Hellapoliisilta. En oo vielä maistanut, mutta jotenkin tuntuu ettei noilla aineksilla voi mennä pahasti pieleen :D Njam. 

torstai 6. maaliskuuta 2014

lomaviikon saldoa



Hello! 

Ensimmäisenä tietenkin kaikkein tärkeimmät aikaansaannokset, eli korvapuustit, khehe. Noita on tehnyt ikuisuuden jo mieli, muttei aikoihin vaan oo tullut leivottua kun aikaa pitää aina varata muutama tunti. Nytkin tuli kiire ja pullat piti ahtaa parille pellille, ja tuommoisia raukan näköisiä siamilaispuustejahan niistä lopulta tuli. Hyviä oli kuitenkin :-) 
Pulla on muuten aika petollinen herkku, kun se ei maistu mitenkään erityisen makealle vaan on semmosta aika arkista, mutta kyllä noihinkin ihan reilusti rasvaa ja sokrua upposi :D 

Tässä pari muuta värkkäystä. Timanttiavain oli puhtaasti ajantappotekele, en uskonut että nuo pysyis tuntia kauempaa..on ne nyt kohta viikon jo pysyneet vaan samapa tuo vaikka rapisisivat pois.


Torkkupeiton tein vauvalahjaksi. Peiton koko on reilu 70 x 90 cm, lanka Novitan Nalle ja sitä meni neljä ja puoli kerää. Tommonen täytyy ehkä tehdä itellekin, ehkä vaikka ponchomallisena ü Tyhjä olo nyt kun ei oo isompia neuleprojekteja nyt työn alla, mutta täytyy äkkiä kehitellä taas jotain.. 


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

spoon wreath


Noniin, nyt se on valmis! Kymmenen pussillista kertakäyttölusikoita (n.500kpl) ja vahvaa pahvia. Hintaa tuli alle kymppi. Aika näyttävä tekele. Vielä pitäisi keksiä miten tämän kiinnittää seinälle, kun tuli vähän ajatusvirhe enkä tajunnut aluksi heti niitata rautalankakoukkua taakse. Nyt ei paljon enää niittailla :-) Nostin sen muovikoukulla vaan hetkeksi tuohon pikkuseinälle, mutta ison taustanhan tuo koriste vaatii. 

Ihan hauska projekti.  Vaatii paljon lusikoita, paljon kuumaliimaa ja hyvät pihdit joilla lusikat saa hyvin leikattua. Kertakäyttölusikkataulu, hihhih!

1v synttärikortti

Kummityttö täytti yks vee. Tein eilen pikakortin, kun luulin että meen käymään synttärikahveilla, mutta tautiuhka sai mut pysymään poissa juhlista :) 

Kyllä kortteihin saa lisäilmettä vähän "kolmiulotteistamalla" sieltä täältä. Minipienet strassit on mun ehdoton askartelutarve. Noin pieniä en oo löytänyt moneen vuoteen mistään, joten kunhan nämä varastot loppuu niin täytyy varmaan jatkossa turvautua kynsitimantteihin. (Luin tässä samalla jotain blogia, josta kävi ilmi että nuo mun tämänhetkisetkin strassit on oikeasti kynsihommiin tarkoitettu :)) 

Onneksi mulla nyt on muutama kaivattu vapaapäivä nyt että ehtii toteuttaa näitä inspiksiä, jotka mieleen tullessaan häiritsee kaikkia kouluhommia ja muita pakollisia :D 

-Eeva

tiistai 25. helmikuuta 2014

Pätkiskakku

 Löysin Annika O:n blogista tämän juustokakun ohjeen, jota oli heti pakko testata.
Hyvää oli, vaikkakin supermakeaa :D ehkä vähempi määrä Pätkiksiä riittäis normaalin makeannälän taltuttamiseen. Sen verran hyvin kakku kuitenkin upposi, että kirjoitin ohjeen reseptikirjaan toisenkin leivontakerran varalle: 

Muutamia kohtia sovelsin tuosta Annikan laittamasta ohjeesta... esimerkiksi tuorejuuston ja vaahdon määrähän on täysin itse valittavissa - mitä enemmän laittaa, sen paksumpi täyte. Itse laitoin 200g tuorejuustoa ja 2 dl Flora Vispiä. Pätkisten ei tarvi olla ihan pikku murua, vaan on ihan kiva jos siellä on isompiakin kappaleita :-) Nam. 

maanantai 17. helmikuuta 2014

Karkkivalot


Tämä tuunausidea on ollut mielessä jo pitkään. Näin jossain lehdessä kuvan perustylsistä led-valoista joita oli piristetty muffinivuoilla. Aattelin että vois tulla ehkä kivemmat, jos laittaisi noita konvehtivuokia kun valotkin oli aika tiheässä ja pieniä. Vähän jouluiset tuli ehkäpä. Mutta kylläpä kaikki tämmönen värkkäily osaa piristää, jippii! 

perjantai 31. tammikuuta 2014

#lataaakkua



Shoppailuenergiat finito. Tulin vähän hengähtämään Forumin Picniciin että jaksan vielä hetkisen kierrellä :-) Anne on menny omia menojaan, ja yksin shoppailu on muutenkin vähän tylsää..eli sama istua smoothielle.

Vähän huono homma kun lähin sillä asenteella että Oulusta en löydä kuitenkaan mittään niin nyt ostan kaiken mistä tykkään. 
Kyllähän se vaan niin on että Oulun marketit kalpenee näiden lemppari-Zarojen ja sisustuskauppojen rinnalla. En oo tottunu, että kaupoissa on oikeasti jotain kateltavaa - ehkä siksi väsyttää. Annelle pitikin ostaa jo piilarinestettä kun sen silmät väsähti kaikkeen katseluun ;-)

tiistai 28. tammikuuta 2014

Helsinkiin!

Oltiin kaverin kans päätetty että lähdetään Helsinkiin yhteen seminaariin, josta saadaan sitten muutama opintopistekin, koska se tapahtuma liittyy meijän alaan. Luultiin vissiin kumpikin, että se seminaari on nyt ens viikon maanantaina ja minähän etin meille jo lentoja ja oltiin aivan innossaan lähössä :-) Kunnes huomattiin että se onkin vasta maaliskuussa. No, ei nähty kuitenkaan syytä tuottaa itellemme pettymystä, joten nyt flights are booked ja me lähetään torstaina pikku visiitille etelään! Mukavia tämmöset ex tempore -ideat - ei kait kaiken tarvi mennä sillä kaavalla että rupeaa joulukuussa suunnittelemaan että huhtikuussa sitten meen naapuriin yökylään, niinku mulla yleensä menee -.- Ja ollaanpahan nyt sitten hyvissä ajoin tietoisia, että maaliskuussa sitte käydään yhen yön reissu taas Helsingissä :-D 

   Yves Saint Laurent Arty -look a like -sormus on tilattu joskus Nellystä. 

Kävin hakemassa kamppailutunnilta energiaa, että jaksan nyt taas alkaa askarteluhommiin. On yks taulu niin pahasti kesken etten malta olla tekemättä! 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

möhköfantti


Tämmönen pikkujuttu lähtee postin mukana kohti Helsinkiä, jossa mun
kaveri nyt hoivailee muutaman viikon ikäistä pikkupoikaansa :-)
Lakkeja oon tehnyt monia, aina kun jollekin tutulle on vauva tullut. Perusmalli kuitenkin
kyllästytti, niin piristin sitä tupsulla!

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

study..st..sl...sleep


Pakkanen ja kouluhommat masensi, niin käytiin hakemassa Makuunista jättisäkit karkkia. Nyt on totta kai morkkis, mutta hyvää musiikkia kuunnellessa ja kulhoa tyhjentäessä on onneksi saanut tehtyä näitä pakollisia hommiakin :D 
Kesätyöhaku ahdistaa! Taijan seuraavaksi alkaa kirjoittamaan muutamaa hakemusta, jos saisin ne lähetettyä niin vois vähän paremmalla fiiliksellä taas mennä nukkumaan. Jokailtainen stressi, jolle ei kuitenkaan huvita oikein mittään tehä. Njäääh. Mutta olis kyllä parasta saada joku työpaikka, joten ehkä nyt tosiaan siirrän hakemuksen teon huomiseen ja alan neulomaan noita karkkilapasia  alan näpyttelemään niitä hakemuksia.

Ps. Nyt tämä blogi on siellä blogilistallakin :-) 

-Eeva

tiistai 21. tammikuuta 2014

yläkerran naapurilla on yskä

 Ja niin on mullakin!  Tympäisevää häiritä luennolla kaikkia muita röhimällä aina mitä jännittävämmillä yskä-äänillä. Oon yrittäny haastaa tuota yläkerran asukasta vähän tässä yskimisessä, ja vien sitä kyllä ihan sata-nolla, mutta aivastelu siltä sujuu paremmin :---D 

Luulin, että tänään ois enää ihan vähän pakkasta ku eilen jo lauhtui, mutta aamulla oli taas -15, yhyy. Mun housujen alle ei oikeen mahu mitkään sukkikset (ai miten niin liian kapeita?) niin mieluummin sitten sais tässä piakkoin laskea sinne kymmenen asteen tienoille :D Muuten talvi on ihan jees. 

Nyt syön iltapalaa, eli eilen tehtyä pahaa rahkaa, ja mietin pitäiskö mun lisätä tämä blogi blogilistalle. Muistakaa mainita kommenttiboksissa jos löydätte tänne! :) Hah, vähän pomppii nyt nämä aiheet mutta nappasin tommosen kivan lasin tutun kirppiskuormasta! Oon kyllä koittanut ite kaivaa myytävää, mutta ainakin mulle niin perus tilanne että kirppisaikana pengon toisten kuormista saman verran tavaraa kuin mistä itse luovun :D Mutta joka tapauksessa lasi on tosi kiva pyöreine pohjineen. 
Ruokaostoksien yhteydessä käyn aina kurkkimassa lankaosastollekin, ja nyt lähti mukaan ällöyökön hempeät vauvalangat! Red Heart soft baby steps on langan nimi, ja koska kestäviä villasukkia ei tuosta akryylilangasta paljon väsäillä niin teen sitten siksaklapaset. Mutta nyt loppu rahka, joten adios! 

perjantai 17. tammikuuta 2014

jäätymispäivä


Hrrrrrrrrrrrrr, olin aivan jäässä ku pyöräilin yliopistolta kotiin aamupäivällä. Pyörä ei meinannut liikkua etteenpäin millään, ja tuli kyllä semmonen olo että taijan olla ihan rapakunnossa kun koitin sutata sillä pyörällä eteenpäin nenä jäässä hengitys höyryten :D Kävin sitten heti laittamassa auton lämmitykseen ja parin tunnin päästä menin autolle valmiina lähtemään kaupungille, mutta katos vaan - ei inahdakaan! Krooh. No, onneks ei ollut mitään sen tärkeämpää menoa, nyt vaan oottelen että joku tulis antamaan virtaa tuolle reppanalle. 

Nyt näköjään saankin äidin auton lainaan ja pääsen hoitamaan ne kaupunkiasiat! Täytyy kiirehtiä. Tilasin muuten Photobox-sivustolta puhelimeen kuoret kun sai pelkkien postareiden hinnalla, 4,90 ;) Itse sai siis valita kuvan ja minä Audrey-fanina sitten teetin tällaset. Mutta nyt heippa!:)

tiistai 14. tammikuuta 2014

tunnelmaa

Melko värkkäämistä tämä puhelimella postaaminen! Alku näytti jo lupaavan helpolta,
mutta kuvien asettelusta ei enää tullu yhtään mittään! Kuvat on otettu puhelimella,
koska otin kotoa kameraan väärän laturin mukaan kämpälle. 

Kynttilöiden valosta nautiskelin eilen kun koitin lukea murteiden tenttiin.
Tänään luin yliopiston teollisuusvalojen loisteessa muutamia tunteja, ah.
Mikshän sitä keksii niin mielellään kaikkea muuta tekemistä ku lukeminen,
vaikka aihe oliskin kiinnostava ?! Jopa tiskipöytä hohtaa meillä jatkuvasti, siis
tentin lähestyessä..:D 

Nyt palaan vielä hetkiseksi kirjojen pariin. Äääh.




sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Aloitus vol. 8900

Alan olla jo kokenut bloggaaja, kun oon niin monta kertaa tämän homman aloittanut. 
Blogikokeiluja on jostain teini-iän alkuhämäristä asti - pisimmillään mun kirjoittelu on kestänyt muutaman vuoden lukioaikana. En kuitenkaan oo saanut mielenrauhaa tältä harrastukselta, vaikka olen lukijapuolella ollutkin jo pitempään: kirjoittamisen halu polttaa sormenpäitä sen verran pahasti, että nyt oli annettava periksi. 

Katsotaanpa mitä tästä tulee, nyt innostus on kova! 

-Eeva